Läpi yön

Rannela, Terhi

Läpi yön

Kustantaja: Otava

Sivumäärä: 284

◊◊◊◊

"Kirjoitan itseni terveeksi.

Kirjoitan itseni vahvaksi.

Kirjoitan itseni onnelliseksi."

Terhi Rannelan uusin nuortenkirja Läpi yön kertoo Marian tarinan ja matkan itsemurhayrityksestä unelmaan saada julkaistuksi oma kirja.

Tarinan Maria asuu pienessä kaupungissa ja yrittää itsemurhaa. Kaikki ei ole kohdillaan hänen perheessään. Isä juo ja puhuu omasta halustaan tehdä itsemurha. Pieni kaupunki ei ole mieleen Marialle ja hänen pieni sisäinen Neiti Kunnianhimonsa ajaa häntä eteenpäin kympin tyttönä ja täydellisenä suorittajana.

Tässä kirjassa Marian elämää seurataan useanan vuoden päiväkirjamerkintöjen kautta, eli kirjaa ei kannata hylätä vain, koska alun 15-vuotias tyttö ei välttämättä kuulu samaan ikäluokkaan tai ole saman tyyppinen kuin lukija. Mielestäni kirja on suunnattu nuorista vähän vanhemmillekin lukijoille, sillä se antaa loistavaa näkökulmaa omien kouluaikojen ja mielialojen muisteluun ja samalla samassa tilanteessa eläville nuorille kirja antaa tietynlaista vertaistukea ja kannustusta.

Minusta on hirvittävän tärkeää kertoa nuorille, että muutkin nuoret käyvät läpi samanlaisia tunteita ja epävarmuuden hetkiä. Nuorten vanhemmat saattaisivat saada tästä kirjasta muistutuksen siitä, miten erilailla nuoreen ihmiseen saattaa jokin asia vaikuttaa kuin aikuiseen. Aikuinen tai vanhempi ei välttämättä aina ymmärrä, miksi nuori reagoi asiaan tietyllä tavalla.

Ensimmäisenä minuun vetosi kirjan nimi. Pelkkä Terhi Rannela ja Läpi yön, muovituksen valkoisessa hyllyssä. Valkoinen kirjan nimi tummalla siniharmaalla ja oranssilla pohjalla. Läpi yön. En edes kiinnittänyt huomita kirjailijan kansalaisuuteen. Valitettavan usein karsastan automaallisesti suomalaisia kirjailijoita. Läpi yön. Olisiko tässä minulle jotain, jonka avulla voisin ymmärtää ja käydä läpiä omia matkojani läpi yön. Vaikka oma tarinani ei ole niin traaginen kuin Marian, osoittautui kirja siltikin sellaiseksi, josta minäkin sain jotain ajatuksia irti.

Kirja huutaa TEINI, sekä rivien välistä että ihan suoraan tekstistä. Koin pienen kriisin kirjan ensimmäisen kolmanneksen tienoilla. Teki mieli lopettaa kirjan lukeminen, koska tuntui, että kirja oli yksinkertaisesti liian teini. Tuntui, että olen liian vanha lukemaan tällaista, olen reippaasti yli kohderyhmän. Mutta mitä pidemmällä kirjassa etenee, sitä helpompi sitä on lukea, sillä päähenkilö alkaa lähestyä omaa ikääni. Kaikki ei muistuta enää omasta kivuliaasta yläasteajasta ja kasvukivuista. Olen erittäin iloinen, että jatkoin kirjan lukemista. Olisin menettänyt paljon, jos olisin vain jättänyt kirjan kesken hetken mielijohteesta, kun tuntui, ettei kirja ole omaa tyyliäni sillä hetkellä.

Kirja on nopea ja mukaansatempaava. Tämä olisi varmasti luettavissa yhdellä istumalla, jos siihen on vain mahdollisuus. Itse jouduin venyttämään kirjan lukemista muiden kiireiden ja matkustelun vuoksi. Päiväkirjamerkinnät olivat suurimmaksi osaksi lyhyitä ja napakoita, mikä tekee kirjasta nopeaa luettavaa. Mielestäni kirja on +15-vuotiaille. Ihan vain sen vuoksi, että päähenkilö kasvaa ja käy läpi useamman vuoden tapahtumia elämästään. Nuorempien olisi ehkä vaikea samaistua tai käydä läpi asioista, joista Maria kirjoittaa kun lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Minua häiritsi hieman se, että Maria tuntui toipuvan itsemurhayrityksestään henkisesti ja fyysisesti hirvittävän nopeasti ja hänen masennuksensa oli suhteellisen nopeasti ohi. Vaikeita masennuksia seuranneena tämä teki mielestäni kirjasta jonkin verran epäuskottavan.

Yleensä välttelen minä-muotoisia kirjoja, mutta tämä yllätti positiivisesti. Saatan jättää kirjan kokonaan lukematta, jos se on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa. Tähän tyyliin se sopikin todella hyvin, koska luimme suoraan Marian päiväkirjaa. Yleensä en myöskään välitä tämänkaltaisista päiväkirjamuotoisista kirjoista, mutta kuten sanottu, tässä kirjassa se toimi suorasukaisuudellaan ja ehdottomuudellaan.

Olen iloinen, että tämä kirja tarttui käsiini ja osui kohdalle. Läpi yön sai ehdottomasti miettimään omaa blogi- ja päiväkirjakirjoittelua. Tai no ehkä paremminkin sen puutetta. Tämän kirjan jälkeen haluaa vain kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Paljon! Ja kehittyä kirjoittajana. Ja kirjoittaa monipuolisemmin. Ehkä muutaman kirjoittamisen oppaan turvin kokeilen myös runoutta pelkän flow-raapaleiden sijasta.

Minua jäi harmittamaan, että kirja loppui näin. Tai ei ehkä miten se loppui, vaan ehkä se, että kirja ylipäätään loppui. Pieni tirkistelijä meissä jokaisessa haluaisi varmasti päästä lukemaan jonkun toisen päiväkirjaa edes joskus. Tai vertaistuen kaipuu meissä saada tietää, mitä ja miten toiset ihmiset kirjoittavat heitä vaivaavista asioista.

En ole varma, pitäisinkö Rannelan muista teoksista. Tämä kirja oli loppujen lopuksi todella hyvä, mutta. Hyvin harvoin kuitenkaan luen nuortenromaaneja, paitsi fantasiaa, minkä miellän täysin eri asiaksi. Minua ei kiinnosta lukea nuorten kännäysjuttuja ja suhdesolmuja, eikä varsinkaan nuorisoslangia viljeleviä kirjoja. Ehkä käyn selaamassa Rannelan muita teoksia kirjaston kokoelmassa ja muodostan paremman mielepiteen sitten sen perusteella. Ainakaan näin pikaisesti vilkaistuna Rannelan ja Anneli Kannon Kuparisaari-fantasiatrilogia ei hirveästi herättänyt fiiliksiä mistään uusista tuulista tai oikeasti originaaleista ideoista.

Löysin täydellisen lainauksen. Sain luettua Dianne Doubtfiren kirjoittamisen oppaan loppuun muutama päivä Läpi yön jälkeen ja heti kun silmiini osui tämä kohta, mieleeni tuli Rannelan teos, jota olen pyöritellyt käsissäni ja mielessäni jo jonkin aikaa yrittäen muodostaa blogikirjoitusta ja mielipidettä siitä. Uskon, että minun ei ole ollut tarkoitus kirjoittaa tästä kirjasta, ennen kuin olin saanut luettua tämän kirjoittamisen oppaan, joka myös Läpi yön päähenkilö Marian käsissä oli ollut. Tämä lainaus kuvaa täydellisesti sitä tunnetilaa, joka kirkui minussa, kun luin viimeisen sivun. Olen erittäin iloinen siitä tunteesta, sillä sitä tapaa nykyään harvemmin.

"Jos romaani on hyvä, lukija huokaa haikeudesta sen päättyessä. Hän tuntee itsensä virkistyneeksi ja tyytyväiseksi, vaikka loppu olisi ollut kuinka surullinen tahansa. Jokainen romaani tarvitsee vahvan lopun, vaikka se ei muuta tekisi, kuin esittäisi viipaleen elämää sellaisenaan. Lukija täytyy tehdä tyytyväiseksi, mutta myös jättää arvailemaan kuinka romaanin henkilöiden mahtaa käydä lopputapahtumien jälkeen." -Dianne Doubtfire: Aiotko kirjoittaa romaanin?